Vaatimuksen­mukaista ja avointa toimintaa

Hanselin compliance-toiminto perustettiin vuonna 2019 laajassa kehittämishankkeessa, jossa tunnistettiin keskeisimmät Hanselin eettiseen toimintaan liittyvät riskit, päivitettiin eettiset ohjeet ja työhön liittyvä ohjeistus sekä laadittiin puuttuvat ohjeistukset ja liiketoimintaperiaatteet. Ohjeistukset koottiin intranettiin ja käyttöön otettiin ilmoituskanava anonyymejä väärinkäytösilmoituksia varten.

Compliance-toiminnon vetäminen vastuutettiin compliance officerille ja hänen tuekseen perustettiin tiimi, jossa on mukana lakiasioiden, kategoriahallinnan ja HR:n edustus. Koko henkilöstö koulutettiin ja toiminnon edellyttämiä asioita käsiteltiin yksikköpalavereissa. Kehityshankkeelle ja sen tuloksille tehtiin ulkopuolisen tarkastajan suorittama sisäinen tarkastus.

Vuonna 2020 Compliance-tiimille ei tehty väärinkäytösilmoituksia. Eettiseen toimintaan liittyviä teemoja pidettiin yllä muun muassa henkilöstötilaisuuksissa sekä sisäisessä viestinnässä. Tiimin jäsenet ovat osallistuneet myös erilaisiin koulutustilaisuuksiin ja seuranneet eettiseen toimintaan liittyviä teemoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Eräiden valtion palveluntarjoajien kanssa on keskusteltu syvällisemmin compliance-toiminnon järjestämisestä.

”Eettiseen toimintaan liittyviä teemoja pidettiin yllä muun muassa henkilöstötilaisuuksissa sekä sisäisessä viestinnässä.”

Syyskuussa koko henkilöstölle järjestettiin kolmen tunnin koulutustilaisuus, jonka piti Niina Ratsula Code of Conduct Companystä. Koulutuksen aiheena oli ”Compliance-kulttuurin rakentaminen: Eettinen ja vaatimusten mukainen toiminta arjessa”. Koulutusta edelsi henkilöstölle suunnattu kysely epäeettiseen toimintaan liittyvistä havainnoista Hanselissa. Tiimin jäsenet ovat antaneet neuvontaa eettiseen toimintaan ja erityisesti esteellisyyteen liittyvissä kysymyksissä.

Valtioneuvoston omistajapoliittinen periaatepäätös annettiin 8.4.2020. Periaatepäätös edellyttää muun muassa yritysvastuun vahvaa integroimista valtion yritysten liiketoimintaan, tavoitteellista yritysvastuun johtamista, riskien tunnistamista sekä riskienhallintajärjestelmää. Periaatepäätöksessä edellytetään myös, että sidosryhmillä on luotettava tapa tuoda yritysjohdon tietoon mahdolliset ihmisoikeusloukkaukset sekä työntekijöiden oikeuksien loukkaukset. Periaatepäätös sekä Whistleblowing-direktiivi edellyttävät ilmoituskanavan perustamista epäkohtien ja väärinkäytösten luottamuksellista ja anonyymiä ilmoittamista varten.

Hanselin ilmoituskanava otettiin käyttöön 2019, joten muutoksiin ei tältä osin ollut tarvetta. Periaatepäätöksessä edellytetään lisäksi, että yhtiöt valmistelevat yhtiön toimintaan soveltuvan korruptionvastaisen toiminta- ja raportointimallin. Hanselissa laadittiin Korruptionvastainen toiminta- ja raportointimalli -⁠ohjeistus, joka kokoaa yhteen Hanselin työohjeisiin kirjatut, toiminnassa noudatettavat korruptionvastaiset toimenpiteet.