Toimitusjohtajalta

Julkisten hankintojen merkitys ja vaikuttavuus nousussa

Viime vuosi oli koronapandemiasta johtuen todella poikkeuksellinen myös meillä Hanselissa. Lähdimme vuoden alussa kohti merkittävää kasvua, kun saamme nyt palvella Suomen koko julkishallintoa. Useissa yhteishankinnoissa pääsimme tavoitteisiin ja osin ylikin, mutta joidenkin, muun muassa matkustukseen ja ravintolapalveluihin liittyvien yhteishankintojen käyttö väheni rajusti, kun maailma asettui uuteen asentoon. Yhteishankintojen lisäksi tarjoamme kilpailutusapua asiakkaidemme omiin hankintoihin sekä tukea hankintatoimen kehittämiseen. Näille palveluille oli runsaasti kysyntää koko vuoden ajan.

Onneksi olimme jo pitkään hioneet käytäntöjä paikasta riippumattoman työnteon mahdollistamiseksi ja monitilatoimistoonkin olimme siirtyneet kesällä 2018. Nyt tämä kehitystyö yhdistettynä henkilöstömme erinomaiseen motivaatioon auttoi meitä sopeutumaan uuteen etäarkeen uskomattoman nopeasti. Huomasimme heti maaliskuussa, että jokainen hanselilainen voi työskennellä sujuvasti kotoa käsin.

Asiakaskunnan laajeneminen näkyy meillä siten, että kilpailutustahti on kiihtynyt huomattavasti ja osaava porukkamme valmistelee vuosittain yhä useampia hankintoja. Siitä heille iso kiitos! Ja asiakkaillemme kiitos siitä, että osallistutte yhteishankintoihimme ahkerasti ja annatte palautetta niiden kehittämiseksi entistäkin paremmiksi. Meille on kunnia-asia tarjota mahdollisimman hyvin tarpeitanne vastaavia tuote- ja palvelukokonaisuuksia. Lupaamme tehdä tämän aina parhaaseen asiantuntemukseemme nojautuen ja luotettavasti.

”Lupaamme tehdä tämän aina parhaaseen asiantuntemukseemme nojautuen ja luotettavasti.”

Julkisten hankintojen merkitys ja vaikuttavuus on tiedostettu viime aikoina uudella tavalla muun muassa hallitusohjelmassa. Omistajiemme valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton johdolla Hankinta-Suomi-toimenpideohjelmassa valmisteltu, ensimmäinen julkisten hankintojen kansallinen hankintastrategia julkaistiin syyskuussa. On hienoa, että julkiset hankinnat nousevat yhä enemmän keskusteluun ja hankintayksiköt kehittävät käytäntöjä yhdessä. Olemme olleet vahvasti mukana yhteistyötä rakentamassa ja nyt hankintastrategiaa toimeenpanemassa. Julkisiin hankintoihin käytetään varovaisenkin arvion mukaan huimat 35 miljardia euroa joka vuosi.  On siis tärkeää vakavasti miettiä, millaisia asioita niiden kautta halutaan ja voidaan saavuttaa.

Kansallisen hankintastrategian myötä hankintojen vastuullisuus on erityisesti korostunut. Olemme tehneet jo yli kymmenen vuoden ajan lujasti töitä ympäristövastuun ja sosiaalisen sekä taloudellisen vastuun puolesta. Lisäksi edistämme hankintojen innovatiivisuutta. Meillä oli viime vuonna ensimmäistä kertaa käytössä aikaisempaa laajempi vastuullisuusanalyysi, jonka käytöstä kilpailutuksissa saatiin oikein hyviä kokemuksia. Näistä kerromme tarkemmin tämän vuosikertomuksen vastuullisuusosiossa.

Alkanut vuosi 2021 on meille erityinen: Hansel täyttää 80 vuotta. Vahvuutemme on ajassa eläminen ja toiminnan muuntuminen asiakastarpeiden ja julkisten hankintojen toimintaympäristön mukaisesti. Näin toimimme vastakin ja teemme onnistuneita hankintoja yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa myös vuonna 2021.

Anssi Pihkala
toimitusjohtaja