Yhteishankintayksikön toiminta

Vuosi 2020 oli ensimmäinen täysi vuosi, jolloin Hansel tarjosi palveluitaan koko Suomen julkishallinnolle. Vuoden 2019 syyskuussa toteutetussa omistus- ja yritysjärjestelyssä Hanselin omistus muuttui siten, että Suomen valtio omistaa yhtiöstä 65 prosenttia ja Suomen Kuntaliitto ry 35 prosenttia. Integraatiostrategian toimeenpano eteni suunnitellusti, vaikka korona vaikuttikin negatiivisesti joidenkin yhteishankintojen kehitykseen.

Yhteishankintayksikön tehtävä ja rooli on määritelty julkisia hankintoja koskevassa lainsäädännössä ja Hansel Oy:tä koskevassa laissa. Yhtiön asiakkaat on niin ikään määritelty Hansel-laissa ja näitä ovat ministeriöt ja niiden alaiset virastot, eräät muut valtion yksiköt sekä yliopistot ja korkeakoulut. Vuoden 2019 alusta alkaen asiakaskunta laajeni kuntiin, kuntayhtymiin, seurakuntiin sekä kuntakentän muihin hankintayksiköihin.

Hanselin tavoitteena on tuottaa yhteiskunnalle säästöjä kilpailuttamalla ja ylläpitämällä palveluita ja tuotteita koskevia yhteishankintasopimuksia, jotka tuottavat huomattavia säästöjä hintojen, laadun ja prosessikustannusten muodossa. Lisäksi Hansel tarjoaa hankintojen kilpailuttamispalveluita ja hankintatoimen kehittämispalveluita.

Yhteishankintayksikkönä Hansel edistää toiminnallaan laadukkaiden hankintojen tekemistä toimittajien tasapuolista kohtelua sekä kilpailua järjestämällä tarjouskilpailut siten, että markkinat toimivat tehokkaasti.

Hansel rahoittaa toimintansa toimittajilta perittävällä yhteishankintojen palvelumaksulla ja asiantuntijapalvelujen myynnillä. Palvelumaksu, joka perustuu tehtyihin hankintoihin, voi olla hankinnan kohteesta riippuen suuruudeltaan enintään 1,50 prosenttia. Keskimääräinen palvelumaksu vuonna 2020 oli 0,95 prosenttia (0,96 prosenttia vuonna 2019).

Tekoja ympäristön hyväksi

Hansel kuuluu Green Office -verkostoon, jossa on Suomessa mukana noin 150 organisaatiota. Green Office on WWF Suomen kehittämä ympäristöohjelma, jonka tarkoituksena on lisätä yritysten ympäristövastuullisuutta ja vähentää toimistojen ympäristökuormitusta. Vuonna 2020 toimiston ympäristöohjelman merkitys jäi normaalia vähäisemmäksi, koska henkilöstö oli koronapandemian vuoksi pääosin etätöissä. Yhtiön ympäristöjärjestelmässä seurattavat tunnusluvut ovat:

  • sähkönkulutus 51 051 kWh (tavoitteena vähentää, 2019: 65 272 kWh)
  • paperinkulutus 70 riisiä/vuosi (tavoite alle 150 riisiä)
  • ympäristötunnuksellisten yhteishankintojen osuus 66 % (tavoite 70 %)
  • kulutustapamittarin vastausten keskiarvo 81,3 pistettä (tavoite 50 pistettä)